Olin tänään kiertelemässä kirpputorilla, kun siellä yhtäkkiä alkoi soida In the Pines / Where Did You Sleep Last Night, ja aloin melkein vollottaa hyllyjen välissä, kun mieleen tuli
tämä. Samalla tajusin, etten ollut vielä ehtinyt pelata Walking Dead 2:n uusinta episodia. Kipaisin ostamassa torilta vadelmia, kiiruhdin kotiin ja pelasin sen. Odotukset olivat kovat, mutta jotenkin ihmeen kaupalla Telltalen pelit
tuntuvat episodi episodilta jatkuvasti vain paranevan. Amid the Ruins on
kiinnostava, jännittävä, koskettava ja yllättävä. Mieleen tulee vain yksi iso miinus: miten helvetissä Telltalella kuvitellaan, että jaksan odottaa seuraavaa episodia?!
 |
| Voi, Kenny. |
Lopussa itkin. Henkilöt ovat niin todellisia ja immersoitumiskykyni niin voimakas, että sydän pakahtuu. En usko, että enää koskaan pystyisin pelaamaan tätä uudestaan. Enkä haluaisikaan. Minun Clemini on valintansa tehnyt ja seisoo niiden takana, vaikka ne välillä tuntuvatkin jälkeenpäin ihan järkyttäviltä. Se, että peli saa tuntemaan katumusta ja syyllisyyttä, on ihan älyttömän hieno juttu.
 |
| Partner. |
En tiedä, miksi kirjoitan jokaisesta episodista erikseen tekstin, koska en ikinä onnistu saamaan niihin muuta sisältöä kuin yhyy yhyy ja palvokaa Telltalea, mutta jos joku haluaa perustaa kanssani uskonnollisen kultin tämän pelin ympärille ja laulaa valitusvirsiä, ottakaa yhteyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti