Final Fantasy VII

Kaksi kuukautta töitä (ja työuupumusta) takana ja olen palannut elävien kirjoihin! Loman alettua tällä viikolla en ole tehnyt mitään muuta kuin pelannut, syönyt ja nukkunut. Ensi töikseni pelasin loppuun FFVII:n, joka on ollut kesken jo jonkin aikaa, sillä kaiken kaikkiaan pelin läpäisy vei 36 tuntia. Nyt on valtava aukko pelisivistyksessä täytetty! En ollut pelannut faikkari seiskaa koskaan aiemmin, enkä oikein tiennyt mitä uskaltaisin odottaa, sillä ihmiset tuntuvat perustaneen tyyliin uskonnollisen kultin kyseisen pelin ympärille. Pakko oli kuitenkin pelata, koska poikaystävä hehkutti tätä niin paljon.

Tämä tiimi vakiintui heti, kun sain Vincentin, enkä käyttänyt muita hahmoja enää kuin pakon edessä.

No, onhan tämä hyvä peli. Aika on toki ollut erittäin julma grafiikoille. Etenkin alussa kohtausten dramatiikka meni aika pahasti tragikomiikan puolelle, kun hahmot huitoivat palikkakäsillään keskellä kaurapuurotaustoja. Nyt saan kyllä sen uskonnollisen kultin kimppuuni. Anteeksi. Grafiikkoihin toki vähitellen turtui, eikä niihin kiinnittänyt enää paljon huomiota. Ja nyt kun mentiin jo pyhäinhäväistyksen puolelle, sanottakoon vielä, että jos tästä pelistä tehtäisiin uusintaversio FFVI:n grafiikoilla, se olisi ihan älyttömän hyvä peli. Musiikit sen sijaan ovat täyttä timanttia. Erityisesti chocobomusiikki löysi erityisen paikan sydämessäni. Voisin kuunnella tätä ikuisesti.

Red XIII ♥

Osasta pelin hahmoista tykkäsin, osa taas tuntui tyhjänpäiväisiltä. Ehdoton suosikkini oli Red XIII. Tykkäsin toki myös Cloudista, Vincentistä ja Cidistä. Ja Sephirothista! Fangirliydyin häneen täysin. Ei hän ole pohjimmiltaan paha, hänellä on vain ollut rankka lapsuus ja liian eeppinen tukka tähän maailmaan. Pelin juonesta minulla ei ole pahaa sanottavaa, hienohan se on, kiinnostava ja paikoin erittäin yllättäväkin. Välillä hahmojen välistä keskustelua on todella paljon luettavana, mutta se on onneksi kirjoitettu hyvin. Hahmojen väliset suhteet ja pelin teemat ovat hyvinkin koskettavia, mutta toisaalta peli on sitten täynnä paikoin aivan älytöntäkin huumoria. Tasapaino säilyy, mutta vessavitseiltä ei todellakaan säästytä.

SEPHIROTH TITTIIDII

Taistelusysteemi on taattua laatua. Puolivuoropohjaisuus toimii, tosin välillä iskee paniikki kun etsii jotakin tiettyä hillittömästä tavaravarastosta, jota ei ole laiskuudessaan jaksanut järkkäillä, vaikka pelissä on siihenkin erittäin toimiva ja helppo systeemi. Taistelut itsessään eivät ole kovin vaikeita, taisin kuolla pelissä kaiken kaikkiaan vain pari kertaa. Hyvän taktiikan löytämisellä on kuitenkin iso painoarvo. Loppujen lopuksi spämmäsin Cloudilla ultimaa, Redillä enemy skillejä ja Vincentillä healeja ja barriereja. Pelin lopussa iski ihan järkyttävä epätoivo, kun tunnin luolassa sompailun jälkeen kimppuuni hyökkäsi peräkkäin kolme loppubossia, eikä missään kohtaa saanut tallentaa. Onneksi selviydyin niistä ensiyrittämällä, mutta verenpaine kävi varmaan sellaisissa lukemissa, että elinikä lyheni vähintään vuodella.

gg no re

Viimeisessä kamppailussa Sephirothia vastaan tuli kyllä kirottua koko peli alimpaan helvettiin. Super novan animaation aikana suosittelen keittämään kahvit tai vaikka käymään juoksulenkillä. Kun animaatio alkaa viidettä kertaa, ei nimittäin enää paljon naurata. Kaiken lisäksi piestyäni loppubossia 15 minuuttia, käskin Cloudin käyttää megalixirin (joka healaa koko partyn kaikki HP:t ja MP:t). No, enpä huomannut, että Cloudilla oli päällä confusion, ja hän vanhana humoristina päättikin heittää megalixirillä ketäs muutakaan kuin Sephirothia. Se lienee peliurani tähän asti epätoivoisin hetki.

FFVII ei ole maineensa veroinen, mutta sen maine onkin niin älytön, ettei mikään peli ole sen veroinen. Erinomainen peli se on silti.