Hupsista

Kappas, katosin yhtäkkiä kahdeksi kuukaudeksi. Syytän koulua, jossa alkoi isotöinen kurssi maaliskuussa... no okei, ehkä enemmän ovat vaikuttaneet Reaper of Souls ja ESO. Ja laiskuus, myönnän! Ei se mitään. Nyt olen repinyt itseni ihanan kamalan peliriippuvuuden synkistä syövereistä ja ajattelin taas jatkaa blogiin kirjoittelua. Aloitetaan vaikka sillä, mitä olen tehnyt nämä kaksi kuukautta. Siis pelien suhteen. Olen minä oikeassakin elämässä kaikenlaista tehnyt, mutta ketään ei kiinnosta lukea tenteistä ja lenkkeilystä, joten annetaan niiden olla.

Tässä kohtaa aloin kirjaimellisesti hihkua riemusta. Stan ♥

Tuon Batmanin jälkeen aloitin hirveän Monkey Island -putken. Pelasin ensin kakkosen special editionina, enkä joutunut pettymään yhtään. Peli jatkaa täsmälleen samaa erinomaista laatua kuin ensimmäinenkin. Vitsit tekevät pelaamisesta edelleen melkoista vatsalihastreeniä. Erityismaininnan ansaitsee Herman Toothrotin filosofianopetus pelin loppupuolella. Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole paikalla, minkä värinen puu on? Siitä sitten vain arvailemaan värejä. Joita on ihan järjettömän tolkuton määrä. Oikeasti, varmaan vartin ainakin saa istua rämpyttämässä. Täysjärkinen ihminen varmaan antaisi olla, koska keskustelu ei ole missään määrin pakollinen. Itse en kuitenkaan ole periksiantavaa sorttia, joten lopulta Guybrush keksi oikean vastauksen: all colours! Silloin Herman kysyy, mitä tämä kokemus on opettanut nuorelle miehelle, johon tämä vastaa: että filosofia ei ole aikani väärtiä. Johon Herman: I'm very impressed, it takes most people years to reach this point. Hyvä että pääsin pelin loppuun, kun nauroin niin kuollakseni vaikka miten kauan. Vieläkin hykerryttää.

On aina ihana tavata vanhoja rakkaita ystäviä.

Monkey Island 2:n jälkeen en voinut tehdä mitään muuta kuin pelata kolmosen. Visuaalinen ilme oli aivan erilainen, mutta tykkäsin siitä. Kolmonen ei ollut niin tajunnanräjäyttävän hillitön kuin aiemmat pelit, mutta sen parissa viihtyi silti. Vieläkin alkaa naurattaa, kun mieleen tulee bottomless mug policy. Myös insult sword fightingin paluu ilahdutti.

En myönnä rämpyttäneeni äksää tässä sata kertaa peräkkäin ja räkättäneeni keskenkasvuisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nelonen ei sitten ihan hirveästi naurattanutkaan. Kömpelö 3D-grafiikka ei millään istu seikkailupeliin, ja käyttöliittymä oli niin järkyttävä, että ohjain lensi seinään pari kertaa. Jatkuvasti tuli tunne, että pulmiakin oli yksinkertaistettu todella paljon, jotta ne kykeni ylipäätään ratkomaan surkean käyttöliittymän kanssa. Hauskat hetkensä oli tässäkin pelissä, mutta lopussa yritin vain hirveän raivon saattelemana päästä pelin loppuun, jotta voisin unohtaa sen. Mikä pettymys.

Normipäivä.

Sitten tulikin Reaper of Souls. Olin ensin ajatellut, että ostan sen vasta myöhemmin, koska ehtisin pelata sitä vain viitisen päivää ennen ESO:a. Poikaystävän kanssa kuitenkin yllytimme toisiamme ja ratkesimme molemmat törsäämään tähän. Paras päätös ikinä. Tasokaton noustua 70:een, auction housen sulkeuduttua ja smart lootin marssittua esiin Diablo 3:sta tuli ihan uskomattoman hyvä peli. Siis kyllähän sitä tuli pelattua yli 250 tuntia silloin kaksi vuotta sitten, kun se julkaistiin, ja silloinkin siitä kovasti pidin. Blizzardilta oli ehdottomasti oikea päätös sulkea AH ja lisätä legendary drop ratea, sillä nyt Diablo 3 on kuin eri peli. Legeä tippuu ehkä yksi tunnissa tai kahdessa! Uusi hahmoluokka, crusader, on myös todella siisti. Minulla on kaikkien kuuden classin edustajat levelillä 70, ja tällä hetkellä juuri crusaderini on se, jolla on hauskinta ja tehokkainta pelata. Edelleen tahkoan Diablo 3:sta monta tuntia päivässä, joskin se pahin legenkiilto-silmissä-24/7-pelaaminen on jo ohi.

Maisemat pysäyttävät.

ESO:n early accessin alettua elämäni loppui pariksi viikoksi. Tamriel lumosi minut taas täysin. Upea pelihän tämä on, vaikka arvostelijat ovatkin olleet minusta hämmentävän torjuvia. Grafiikat, maailma, hahmonkehitys ja questit ovat minusta kaikki aivan huippuluokkaa. Bugeja tosin oli aivan liikaa, mutta selvisin niistä pelaamalla useampaa hahmoa rinnakkain. Tällä hetkellä en pelaa ESO:a enkä maksa siitä kuukausimaksua, koska jumahdin kavereiden kanssa taas Diablo 3:een niin täysin. Ehdottomasti aion palata pelaamaan Arkarianilla, Urzolgalla ja Finds-Her-Couragella, kuhan siltä taas tuntuu. Siihen mennessä bugitkin on varmaan jo fiksailtu.

Siinäpä se. Tällä hetkellä harkitsen vakavasti Dark Soulsin aloittamista. Itse asiassa yritin jo, mutta en yhtään mitenkään muistanut niitä saakelin gamesforwindowslive-tunnuksiani, joten ragequittasin jo ennen pelin alkamista. Lienee jonkin sortin ennätys? Tämä herättää vahvoja epäilyksiä, etteivät hermoni kestä Dark Soulsin pelaamista. Jäänee nähtäväksi.