DmC Devil May Cry

Tunnetaan tässä taloudessa myös nimillä DmC May Cry ja Devil May DmC. Huomasin eräänä päivänä, että minulla on Steamissa tämä peli. Olen varmaan ostanut sen edellisestä summer salesta miljoonan muun pelin kanssa ja unohtanut koko jutun. En ole pelannut sarjan aiempia pelejä, joten en odottanut juuri mitään. Kun intro oli täynnä strippaavia naisia, ajattelin, että tämä ei tainnutkaan olla minun pelini. Sitten ensimmäinen taistelu käynnistyi ja musiikki pärähti soimaan. Olin täysin myyty sillä sekunnilla!

Kentät ovat eeppisiä.

Koska kyseessä on sarjan reboottaus, oli helppo hypätä kyytiin. Tarina on kiinnostava ja mukaansatempaava ja hahmot erittäin onnistuneita. Erityisesti rakastuin toki Danteen, jonka kasvamista välinpitämättömästä bilehileestä oikeudentuntoiseksi sankariksi oli hienoa seurata. Kenttäsuunnittelu on erinomaista. On ihan älyttömän hauskaa mättää hirveää vihollisläjää turpaan Combichristin säestämänä. Erilaisten skillien (joita löytyy todella paljon) käyttämisestä saa tyylibonuksia, ja jokaisen missionin jälkeen saat menostasi arvosanan. Itse pelasin keskivaikealla vaikeustasolla, koska se kehotettiin ottamaan, jos ei ole aiemmin pelannut sarjan pelejä. Se osoittautui kuitenkin liian helpoksi. Tämäntyyppisessä pelissä saa olla haastetta.

Akka ratissa! Onneksi hyvin fiksu sellainen.

Toimintaspektaakkeleita rauhoitetaan jokaisen missionin alussa olevilla cutsceneillä, joista osa on hyvinkin pitkiä. Niitä kuitenkin katsoi mielellään, ja välillä jopa odotti. Olin hyvin kiinnostunut tarinasta ja henkilöiden välisistä suhteista. Lisäksi oli todella monta kohtaa, jotka saivat yhtäkkiä aikaan hirveän nauruntyrskähdyksen. Erityisesti räkätin eräälle Vergilin Dantelle heittämälle vertailukommentille pelin loppupuolella. Myös Vergil oli ihan onnistunut hahmo, vaikka ennustin jo hyvin kaukaa, mitä hänen suhteensa tapahtuu. Kolmikon ainoa nainen, Kat, on sen sijaan aivan erinomainen hahmo. Naishahmoista onnistutaan jostain syystä tekemään peleissä usein todella ärsyttäviä. Vaikka Kat olikin naishahmoille tyypillisesti miehiä reilusti heikompi ja välillä avuton, se tuntui uskottavalta ja herätti ainakin minussa voimakasta empatiaa.

Populaarikulttuurin ivaaminen osuu maaliinsa ja saa hykertelemään.

Minulta loppuvat taas ylistyssanat, koska kaikki pelit ovat aina mielestäni niin uskomattoman hienoja ja huikeita. Pitäisi ehkä ruveta kyynisemmäksi. DmC oli kyllä todellinen yllättäjä, sillä en olisi itsekään uskonut tykkääväni tästä genrestä, mutta se napsahtikin suoraan makuhermoon. Sarjan vanhat fanit eivät ole ilmeisesti ottaneet tätä peliä kovin hyvin vastaan, mutta uutena fanina voin sanoa, että AHAHAHAHHA KUOLKAA PASKAT PUM PAM MÄISK OHOHOHOHOHO