Trine

Nykyään on aivan liian vähän pelejä, joita voi pelata local co-opissa. Joo, online multiplayer on kyllä ihan huippu keksintö, mutta saman koneen ääressä pelaamisessa on kummaa taikaa. Nykäisin siis poikaystäväni metrin päästä omalta koneeltaan minun koneeni ääreen ja iskin hänelle padin käteen. Vietimme Trinen parissa hillittömän hauskat 7 tuntia. Nyt varoituksen sana jokaiselle Trinen pelaamista suunnittelevalle: meinasin eilen saada aspiraatiopneumonian, kun vetäisin lasillisen mehua keuhkoihini kesken pelin. Trine on moninpelinä vaarallisen hauska.

Liian suuri kivinyrkki (tunnetaan myös nimellä umbaba) koituu soturin kohtaloksi.

Trine on kaunis satu kolmesta sankarista, joiden täytyy pelastaa maailma. Erittäin perinteistä fantasiatarinaa viedään kenttien välillä eteenpäin kauniin kertojaäänen avulla. Tarinasta viis, peli koostuu 15 kentästä, joissa yritetään päästä eteenpäin ja löytää siinä sivussa experiencepulloja ja arkkuja. Kolmen eri hahmon välillä voi vaihdella vapaasti milloin vain, kunhan ne ovat elossa, eikä pelikaveri pelaa haluamallasi hahmolla juuri silloin. Checkpointteja löytyy tasaisin väliajoin, ja kuolleet sankarit heräävät niiden kohdalla uudestaan henkiin. Eteneminen on nopeaa, sillä kuolemista ei rokoteta, eikä koskaan joudu pelaamaan uudestaan kovin pitkää pätkää.

Mage too op!

Jokaisella kolmesta hahmosta on täysin erilaiset kyvyt. Soturi huitoo miekalla, blokkaa kilvellä ja nostelee ja viskoo tavaroita. Varas ampuu jousella ja tarttuu mihin tahansa puiseen grappling hookilla, jonka varassa heilahtelee sulavasti eteenpäin (riippuen toki, kuka sillä pelaa...) Maagi luo tyhjästä kuutioita, tasoja ja kolmioita, joiden päällä voi seistä, ja joilla voi murskata vihollisia, sekä siirtelee taikavoimillaan tavaroita. Vakiinnuimme aika nopeasti pelaamaan lähes koko ajan varkaalla (poikaystäväni) ja maagilla (minä). Warrior tuntui vähän tylsältä, paitsi jos lähistöllä oli jotakin eeppisen kokoisia tavaroita heiteltäväksi. Oli kätevä taktiikka luoda maagilla jotakin, jonka päällä varas saattoi seistä, ja sitten lennättää hänet sen varassa minne ikinä halusikin päästä.

Hei kato ei tässä mitään, kun me vaan tehään tää täydellisessä synkassa...

Oikeasti asiat eivät menneet ihan niin sievästi. Oli aivan liian helppoa kiusata pelikaveria, jotta sen olisi voinut jättää tekemättä. Maagilla saattoi lennättää toisen ties minne, tai blokata toisen menon yhtäkkiä erilaisilla tasoilla. Soturi taas pystyy miekalla huitomalla hajottamaan kaikki maagin luomukset. Varas ärsyttää hitaampia hahmoja kipuamalla ketterästi vaaratilanteista pois jättäen kaverit pulaan. Koska kuoleminen ei haitannut mitään, lopputuloksena oli ihan karsea sähellys ja kohellus. En ole pelannut näin hauskaa peliä pitkään aikaan.

YOLOOOOOOO!

Yksinpelinä Trine on varmaan ihan jees, mutta koska en sitä kokeillut, en osaa sanoa sen enempää. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti kaksinpeliä. Etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jota haluat kiusata. Älä kuitenkaan missään nimessä juo mehua pelatessasi. Täytyy piakkoin pelata Trine 2, johon saammekin vielä yhden kaverin mukaan, koska siinä on mahdollisuus online co-oppiin. Toivottavasti meno on yhtä sekopäistä kuin alkuperäisessä! On battlemaagi työssä, umbaba ja täydellinen synkka jäävät varmasti tämän talouden yleisesti pelatessa käytettäviin fraaseihin. Kiitos, Trine.