Papers, Please

Pelasin Papers, Pleasen jo monta kuukautta sitten, mutta haluan silti ehdottomasti kirjoittaa siitä vielä jotakin. Papers, Please teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se on yksinkertaisesti yksi parhaita pelejä, joita olen koskaan pelannut. Lisäksi siinä on paras pelimusiikki koskaan. Se on yhden ihmisen tekemä peli miehestä, joka arvotaan työhön Arstotzkan rajalle. Hän työskentelee 12 tuntia päivässä tarkastaen maahan pyrkivien ihmisten passeja ja papereita, jotta saisi elätettyä perheensä. Joka päivä hän kävelee töistä kotiin ja laskee, riittävätkö rahat tänään ruokaan, lämmitykseen ja lääkkeisiin. Lapsen syntymäpäivätkin ovat pian - joutuuko hän elämään lapsuutensa ilman syntymäpäivälahjoja? Töissä täytyy olla todella tehokas, sillä jokainen oikeista syistä maahan päästetty tai pois käännytetty ihminen tuo hieman lisää rahaa kassaan. Toisaalta liika kiirehtiminen kostautuu, sillä mokat otetaan suoraan pois palkasta.

Tämä kaikki ei vielä riitä. Rajalla saa koko ajan olla tarkkana. Välillä työpäivät päättyvät terroristi-iskuihin, joissa saa pelätä henkensä puolesta. Välillä rajan yli pyrkivät kansainväliset rikolliset, jotka täytyy huomata toimittaa poliisin hoteisiin. Eikä inhimilliseltä tragedialta vältytä yhtenäkään työpäivänä. Päästänkö köyhän naisen maahan miehensä luokse, vaikka sitten minulla ei välttämättä riitä illalla rahaa ruokaan? Eväänkö pelokkaan naisen pyynnöstä hänen takanaan tulevan parittajan pääsyn maahan, vaikka hänen paperinsa ovat aivan kunnossa? Entä mitä ihmettä teen, kun minuun ottaa yhteyttä hämärän oloinen järjestö, joka pyytää apuani terroristien vastaisissa epäilyttävissä toimissa? Ripustanko poikani piirtämän kuvan seinälle, vaikka se on kiellettyä?

Miten peli passintarkastuksesta voi liikuttaa kyyneliin?

Peli ei ole muutenkaan helppo. Ensimmäisenä päivänä saattaa tosin vaikuttaa siltä, kun tarkastat vain passista, mistä ihminen on kotoisin. Lähes joka päivä sääntöjä tulee kuitenkin lisää tai ne muuttuvat. Pelin loppupuolella olet niin sekaisin kaikkien papereiden kanssa, että saat keskittyä aivan sata lasissa, ja silti menee pieleen. Ja vaikka itse papereiden pyörittely sujuisi, pelin läpäisy vaatii myös oikeiden valintojen tekemistä pääjuonen osalta. Itse päädyin vankilaan ainakin neljästi, ja jouduin aloittamaan ainakin kerran täysin alusta, ennen kuin sain tarinamoodin läpi ja endlessin (jossa voi vain keskittyä tarkastamaan passeja ilman moraalisia valintoja) auki.

Kaikki dokumentit ajan tasalla... kuva täsmää... oikea leima... rokotukset kunnossa... hetkinen, missä mohawk?

Kaiken tämän lisäksi Papers, Please on aivan uskomattoman hieno kannanotto yhteiskuntaan, politiikkaan, moraaliin ja, hemmetti, koko elämään yleensäkin. Pelatkaa tämä peli.

Glory to Arstotzka.